Ryhmät 490-500 (627)
Perustettu 2010, 4 jäsentä
Koulutuskeskus Salpauksen yhteydessä olevan asuntolan vapaa-aika tiimi. Tällä hetkellä 13 asuntolassa asuvaa opiskelijaa kuuluu Esoihin. Mukana on poikia ja tyttöjä ja eri aloilta ja eri ikäisiä. Olemme pitäneet koululla pikkujoulut, yö-makkaraillan ...
Perustettu 2010, 1 jäsen
Perustettiin tämä ryhmä koska halusimme osallistua Power moveriin, Meitä on ryhmässä yhteensä kahdeksan ja meillä on ryhmässä mukana yksi poika. Oltiin siellä B-sarjassa ja siinä oli aiheena legendat ja me olimme merirosvoja. Olimme Orimattilassa kar...
Perustettu 2010, 1 jäsen
Myö ollaan elokuvien väsäilystä ja katsomisesta kiinostuneita sysmäläisnuoria. Pääprojektina on tällä hetkellä Jotain mätää Sysmän kunnassa -satiirielokuva.
Perustettu 2010, 1 jäsen
Olemme Mainingin koulun 9AB musiikkiluokka ja teemme omaa musikaalia.
Perustettu 2010, 1 jäsen
Olemme yhdeksäsluokkalaisia ja aiomme lähteä luokkaretkelle Helsinkiin maanantaina 31.5.2010. Ensimmäinen kohteemme on Fazerin tehdas, josta jatkamme syömään Amarilloon. Syömisen jälkeen on vapaa-aikaa, ja sen jälkeen menemme yhdessä keilaamaan. Koti...
Perustettu 2010, 3 jäsentä
Olemme 14-16-vuotiaita nuoria Riihimäen seudulta ja järjestämme ohjaajiemme kanssa Puuhapajapäivä aktiviteettipäiviä alakouluikäisille, joissa lapset saavat meidän ohjeistuksellamme aksarrella, leipoa ja pelata biljardia, pingistä tanssimattopeliä, p...
Perustettu 2010, 1 jäsen
Honkalammen nuorisotalolla toimii aktiivinen talotoimikunta, joka järjestää erilaisia tapahtumia ja teema-iltoja talolla. Viimeisin tapahtuma tänä keväänä on Homma-rahan avulla toteutettava lopetusgaala.
Perustettu 2010, 1 jäsen
Me 7A-luokkalaiset olemme pääsykokeilla matikkaluokalle valittu, opiskelusta kiinnostunut omaperäinen ryhmä. Tulimme Nöykkiön kouluun elokuussa 2009, saimme köksänmaikan luokanvalvojaksi ja köksän uudeksi oppiaineeksi.
Aiomme keväällä kokkailla kö...
Perustettu 2010, 1 jäsen
Raunistulan koulun kastun yksikön tukioppilaat lukuvuonna 2010

