Ryhmät 280-290 (627)
Perustettu 2010, 1 jäsen
Huikea hieno kolmen nuoriseuran yhteistyönä toteutuva tapahtuma, jonka tarkoituksena on luoda nuorille toimintaa kaupunkialueen ulkopulelle. Tapahtumassa esiintyy Clarkkent, ja lämppäreinä Porvoon bändimestaruuskisoissa menestyneet Unive ja Call me J...
Perustettu 2010, 1 jäsen
Vuoden 2010 abiturienttien yhteinen lehti, joka toteutetaan noin 11 hengen porukalla ja myydään sitten kaikille halukkaille Lahden yhteiskoulun lukiossa. Tukea olemme saaneet Nuorten Akatemialta Homma-rahan muodossa.
Perustettu 2010, 1 jäsen
Stone on parodioiva näytelmä, jota valmistelee 35 Itäkeskuksen lukion opiskelijaa. Näytelmä tehdään alusta loppuun asti kokonaan itse vapaa-ajalla ja sen esitykset tulevat luultavasti olemaan keväällä 2010.
Perustettu 2010, 1 jäsen
Näytelmätulkinta Margaret Atwoodin kirjasta Penelopeia.
Perustettu 2010, 1 jäsen
Seitsemän Tiirismaan lukion kakkosluokkalaisen teatteriprojekti.
Perustettu 2010, 1 jäsen
Tapahtuman ideana oli antaa mahdollisuus lähialueiden bändeille esiintyä yleisölle. Tapahtumalla oli ikäraja K 13
Tapahtuma pidettiin 5.12.2009 Raahessa Nuorisokeskus Paradisessa.
Perustettu 2010, 1 jäsen
Järjestämme Pieksämäen seudun suurimman talviriehan jolla on vuosikymmenien perinteet. Talvitapahtuma on maksuton kaikille, ohjelmassa on pulkkamäki, seikkailurata, arpoja, makkaraa, kahvia jne.
Perustettu 2010, 1 jäsen
Järjestämme lauantaina 30.01.2010 perhetapahtuman "Riemurieha 10!" Jyväskylän Lyseon lukiolla. Tapahtumassa pyrimme lasten hyvinvoinnin ja kulttuurillisten elämyksien lisäämiseen liikunnan ja leikin avulla. Riemurieha 10! tarjoaa la...

