Ryhmät 270-280 (627)
Perustettu 2010, 0 jäsentä
Esitykset: 18.-20.3. Helsingissa.
Liput: 5€
Perustettu 2010, 1 jäsen
Teatterin lukiodiplomi, musiikkinäytelmä Sateenvarjon alla
Perustettu 2010, 1 jäsen
Koulun kulttuuri päivänä järjestetään talent-show ja työpajoja koulun oppilaille
Perustettu 2010, 1 jäsen
Teemme poikaporukaalla nuorisotilamme entisestä soittohuoneesta pelihuoneen, jonka remontoimme pienesti sekä tietysti maalaamme huoneen uuden väriseksi. Lisäksi meillä on muutakin toimintaa yhdessä remontin lomassa.
Perustettu 2010, 1 jäsen
Syntyi idea omasta kirjasta, jossa olisi kuvia meistä itse valmistamissamme asusteissa/vaatteissa. Kuvien joukossa olisi myös runoja. Kirjaan saamme kuvat, koska ryhmämme saatavilla on hyvät kuvauslaitteet ja studio, sekä jonkin verran kuvaustaitoa. ...
Perustettu 2010, 1 jäsen
Ideasta toteutukseen; lähtökohtana oli koota yhteen Hyvinkääläisiä animesta ja mangasta kiinnostuneita nuoria, tarjoten mielekästä yhdessä tekemistä.
Perustettu 2010, 1 jäsen
Tavoitteena oli järjestää yläasteelle pikkujoulut. Toteutuksessa otettiin mukaan oppilaskunnan jäseniä kaikilta luokilta. Projektin vastuuhenkilöt keräsivät ympärilleen eri luokilta oppilaita työtehtäviin. Tapahtuman oli tarkoitus kestää noin tunnin....
Perustettu 2010, 1 jäsen
Tutkimme kuinka paljon vaippa imee vettä.
Perustettu 2010, 1 jäsen
Koulu on saanut Sampo-pankilta rahaa välituntitoiminnan kehittämiseen. Rahoilla hankitaan koulun juhlasaliin erilaisia pelejä esim. wii-pelikonsoleita ja pingispöytiä. Oppilaskunnan hallitus on mukana KiVa- toiminnassa (kiusaamisen vastainen) ja aiom...

