Ryhmät 150-160 (627)
Perustettu 2011, 1 jäsen
Tämä sheikkailuryhmä lähtee seikkailemaan syvälle sysimetsään keskenään.. Tavoitteena säilyä hengissä...
Perustettu 2011, 3 jäsentä
Me olemme joukko kalajokisia nuoria jotka aikovat tehdä beach volley kentän ja pelata siinä.
Perustettu 2011, 1 jäsen
Olemme järjestämässä oppilaitoksellemme erilaista kevätjuhlaa.
Perustettu 2011, 6 jäsentä
Ryhmämme koostuu Liedon asemalla toimivan nuorisotila Mannin piireissä pyörivistä nuorista.
Perustettu 2011, 1 jäsen
Nuorisovaltuusto haluaa järjestää Tuusulan nuorille hauskaa ja hyvää ajanvietettä perustehtävänsä nuorten kuulemisen ja vaikuttamisen lisäksi. Nuorisovaltuusto on osoittanut aktiivisuutensa ja kykynsä toimia Tuusulan nuorten hyväksi ja äänitorvena nu...
Perustettu 2011, 1 jäsen
Nuorisotilallamme on noin 6 isoa vanhaa pirttikalustoa ja tarkoituksena on maalata kaikki kalusteet lehmä-aiheisiksi. Mannin nuorisotalon teeman mukaan.
Perustettu 2011, 1 jäsen
Tuusulan nuorisovaltuusto järjestää seminaarin kunnan yläkoulujen, lukioiden
ja ammattikoulujen oppilaskuntien hallituksille.
Seminaarin tarkoituksena on
-lisätä yhteistyötä nuorisovaltuuston ja oppilaskuntien välillä
-tarjota nuorille tilaisuu...
Perustettu 2011, 2 jäsentä
Lammin lukion kakkosten musikaaliryhmä, joka pikkuhiljaa kasaa ja kehittää omaa musikaaliaan, jonka ensi-ilta on 19.4.2012!
Perustettu 2011, 1 jäsen
Olemme Lahden Lyseon koulusta. Meillä on seitsemän henkinen tyttö porukka. Osallistumme Power Moveriin nyt toista vuotta. Olemme B-sarjassa ja teemana on leffat.

