En meinannut uskoa sitä:
04.05.2012
Olimme voittaneet homma-kilpailun. Sain torstai-iltana tekstiviestejä jossa meitä onnitellaan homma-kilpailun voitosta. Paikallaolijat varmaan hieman oudoksuivat eleitäni kun osoitin olevani yllättynyt ja onnellinen. Olen varma ettei kukaan meistä varautunut päävoittoon. Itse asiassa projektin tulevaisuus kirkastui jo aiemmin, kun kuulimme finaalipaikastamme, finanssit eivät tuottaisi enää ongelmia elokuvalle josta suuri osa on tehty varautuen 0€ budjettiin keväälle 2012. Kahdeksan parhaan joukosta kaikki tulisivat saamaan ainakin 500€, joten se voitiin jo laskea budjettiin jolla suunnittelimme jatkoa kohti kesää. Päävoitto tosin mahdollistaa esimerkiksi uuden kameraobjektiivin kuvauksiin, sekä hieman uskottavampaa rekvisiittaa kevään kuvauspäivälle/päiville. Olen jopa miettinyt mahdollisuutta kuvata eräs kohtaus johon en aiemmin tarinanluontivaiheessa uskonut resurssiemme riittävän. Pari mahdottomana pidettyä otosta kevään taistelukohtausta varten on nostettu takaisin pöydälle. Olen erittäin tyytyväinen nuortenakatemian hommaraha-hankkeeseen, ja käytäntöön jossa aktiivisuudella voi luoda projektilleen tulevaisuutta. Pidän erityisesti mahdollisuudesta hakea tukea projektille olkoon se mikä tahansa. Blogin pitämisestä Skene-x:ssä on tullut ajan mittaan pieni tapa, joten elokuvan valmistumiseen saakka ajattelin pitää skene-x sivumme ajan tasalla. Kiitän suuresti kaikkia äänestäneitä, ja tulkaahan juhliin Nivalan Long Johniin 11.5.12 klo 17 alkaen.
Goldsmith
Lisää kommenttiMatkalla
25.04.2012
Tiistaiaamuyöllä heräsin sateisessa metsässä, savunhajuisessa teltassa. Oli kylmä ja vaatteet olivat märät. Oli alkaneen leirin toinen päivä, ja lomat alkaisivat vasta iltapäivällä. Tuntui että minuutit raahautuivat kellossa tuntiviisarin tahdilla. Kylmyys ja väsymys näyttivät jatkuvan vielä loputtomiin, ruokailuvälineiden kaivaminen repusta tuntui mahdottomalta tehtävältä. Kuitenkin päästyämme harjoitusalueelle, sain luvan lähteä jo kasarmille, lomien alkua odottamaan. Parin tunnin kuuman suihkun jälkeen aloin kuivattamaan tavaroita ja pakkaamaan kaappiani. Oli aika lähteä junaa odottamaan. Perillä oulussa, jossa parhaillaan olen, odotti ankara lukemisen viimeistely, ja vasta myöhään yöllä olisi unta tiedossa. Nyt kokeen ensimmäinen osa on suoritettu ja voin viettää aikaa tehden blogiviestin. Editointi nimittäin jatkuu lähes aina kun läppäri sattuu olemaan mukana. Projekti kiikkuu tällä hetkellä käännöskohdassa, odotan vastauksia eri tahoilta, jotka voivat nopeuttaa elokuvan valmistumista. Vaaraa projektille ei sinänsä ole, vain aikavoitto on mahdollinen. Olen iloinen että projektimme sai jatkototeutusrahaa, sillä turvaamme kevään kuvauspäivän ja äänieditoinnit kesälle. Ehkä vähän tylsä viesti, mutta viesti kuitenkin. Kevättä!
Goldsmith
Lisää kommenttiEnsi-ilta!
22.04.2012
Ajattelin ilmoittaa että elokuvan ensi-iltaa suunnitellaan nyt 31.8. Päivämäärä on parhaassa tapauksessa viitteellinen, mutta elokuvan valmistuminen tulee todennäköisesti osumaan noille nurkille. Teatterista, tai muusta esityspaikasta ei ole vielä tietoa, mutta se järjestetään nivalassa, elokuvan kotikaupungissa. Tapahtuman idea on, että se on ilmainen ja avoin kaikille. Facebook-tapahtuma/ryhmä on tehty, jotta saamme jonkinlaisen kuvan osallistujien määrästä ja näin ollen pystymme tekemään tarvittavat järjestelyt. Hauskaa kevättä!
Goldsmith
Lisää kommentti3d-työskentelyä
14.04.2012
2000-luvun alusta lähtien CGi -eli tietokoneella luodut grafiikat ovat yleistyneet elokuvissa laajalti. Vuoden 1989 Abyss -elokuvassa oli yksi ensimmäisistä tietokonegrafiikalla tehdyista hahmoista elokuvassa. Seuraavat uranuurtajat olivat Jurassic Park-sarjan filmit. Nykyään lähes jokaisessa elokuvassa on tietokonegrafiikkaa jollain asteella, joko päähenkilöiden, värimuuntelun taikka tietokoneellisten tilaelementtien muodossa. Kun puhutaan meidän elokuvastamme, on kyse juurikin tilanjatkeista muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tilanjatkeita joita käytämme ovat muutamat sisä- ja ulko-otokset joihin sopivaa maisemaa ei löytynyt, tai sitä ei ollut järkevää rakentaa. Vaikka fyysiseltä rakentamiselta välttyisikin, joutuu joku silti tekemään nämä mallit 3d-ympäristössä (!) monet uskovat/väittävät että on elokuvateollisuudelta se helpoin reitti tehdä kaikki tietokoneella. Ei ole, helpompaa on kapsia muutama prop-esine kuin tehdä ne hiljalleen tietokoneella. Itse olen blender-ympäristössä väsäillyt jo kattavan varaston sisätilaelementtejä, joita voi räiskiä 3d-huoneisiin maisemaa piristämään. Kuvassa on tänään mallintamani antiikkituoli muutamassa renderöinnin eri vaiheessa. Kuinkas oikean maailman hahmot saadaan 3d-maailmaan? Käytämme greenscreeniä, josta tietokoneellisesti voi erottaa vihreän kankaan, jolloin hahmo jää omaksi alpha-muotikseen, eli siis ääriviivojensa sisään. Nyt taustalle voi siis sijoitella 3d-elementtejä. Muistakaahan äänestää meitä homma-äänetyksessä, voidaan pian saada paremmat softat ja näin ollen elokuvan voisi julkaista korkeammalla laadulla!
Goldsmith
Lisää kommenttiVeka
06.04.2012
Veka toimii elokuvassamme näyttelijänä. Hän on mukana luonnollisesti siitä syystä että hän on yksi 'vakituisista' näyttelijöistämme. Hänen kanssaan on siis tullut jo kuvattua yhtä sun toista ennen tätä suurempaa elokuvaa. Hän on tehnyt myös tuottajan, teknisen apulaisen ja kuvaajan hommia erikoistapauksissa. Vekalla on loistava luonne, paljon motivaatiota, hän ymmärtää asiat aina heti kuultuaan sekavia selityksiäni. Vekan kanssa on tehty erittäin pitkiä päiviä, joista on jäänyt vain hyviä muistoja. Täytyy mainita että henkilökohtaisesti tunnen Vekan rippikoulusta, jossa hän oli minulla isosena. Hänestä tuli samalla myös hyvä ystäväni. Kiitän ja kumarran vuosista kavereina, Veka!
Goldsmith
Lisää kommenttiJoni
26.03.2012
Joni maskeerattuna 45-55vuotiaaksi joulukuussa 2011.
Tässä on porukan kriittinen ajattelija, ja kuten kuvasta jo huomaa, hän kampanjoi Kennedyä 60-luvulla. Tämä on hieno saavutus siihen nähden että hän on nykyään vasta 19 vuotias. Kun tosissaan puhutaan, hän on toiminut teknisenä- ja kuvausapulaisena leffamme parissa alusta asti. Hän on avoimesti myöntänyt että projekti on iso olosuhteisiin nähden, ja se on saattanut osaltaan koko homman pelastaakin. Suuruudenhulluuksiin ryhdytään helposti alusta käsin, ja huomataankin että on 'haukattu liian suuri pala'. Joni on auttanut pitämään hankkeen kulun vakaana. Jonin luonteeseen kuuluu spontaanius, hän lähtee kyllä kuvaamaan ja auttamaan vaikka soitat aamuyöllä ovikelloa. Hän myös tekee pitkää päivää valittamatta. Tästä Jonia suurelti kiittäen, tämä kirjoitus.
Goldsmith
Lisää kommenttiAntti
11.03.2012
Antti on yksi alkuperäisjäsenistä jonka työpanos on mahdollistanut elokuvan synnyn. Hänen ideoitansa on elokuvan tarinassa ja tunnelmassa. Kun on tullut aika aloittaa käytännön työt, kuten lavasteiden rakentaminen, kuvauspaikkojen raskaammat järjestelyt tai siirtymiset, Antti on tarttunut toimeen välittömästi. Suurin osa käytännön järjestelyistä, antiikkilavastuksien lainauksista ja kuljetuksista on vastannut Antti lava-autoineen. Kuvausten erikoistehosteosiot sekä sisä2-otokset ovat myös kuvattu hänen kotonaan hallissa. Muistan kun kesällä 30 asteen helteessä rakensimme Antin kanssa seinää sisäkuvauspaikalle samalla kun ampiainen toisensa jälkeen tuli vierailulle sisätiloihin. Silti hommat ovat pienistä takaiskuista huolimatta valmistuneet aina nopeasti hänen kanssaan. Antin toimenkuvaan on kuulunut elokuvanteossa; kameramies, kirjoittaja, säveltäjä, puuseppä (remonttireiska/rieska) ja vähintäänkin kuljetusvastaava. Hän tulee ehdottomasti olemaan mukana tulevaisuuden projekteissakin.
Kiittäen Anttia vuosien työstä elokuvan parissa tähänkin asti!!
Goldsmith
Lisää kommenttiHenri
01.03.2012
Henkka on ollut mukana alusta asti, puhutaanpa sitten nuoruuden kaveriporukoista tai koulunkäynnistä. On mielestäni luonnollista että hän on myös osa tätä projektia. Siitä panoksesta minkä hän on antanut tähän elokuvaan, sen syntyjuuriin ja valtavaan driveen sen takana on uskomaton. Olen täysin varma, että ilman Henkkaa tätä elokuvaa ei olisi eikä luultavasti olisi tullutkaan. Hän uskoi aina että onnistumme, hän ei koskaan, koskaan epäillyt sitä. Itse en omaa tällaista luottamusta, varmuutta, epäilen monesti pienten asioiden kaatavan suuret kokonaisuudet. Kun on selvää mitä kukin haaste vaatii, Henri tarttuu toimeen hetkeäkään epäröimättä, jättäen minut joskus ihmettelemään. Henrin rooli elokuvassa on päänäyttelijä, tuottaja, käsikirjoittaja, kameramies, kamera-avustaja, puvustaja, tiloista vastaava, sekä kuvaaja. Jos olisi nimike joka tulee 100% henkilökohtaisen panoksen antamisesta, se olisi kyllä hänelle. Tämän tekstin kirjoittaja vaatii että Henri julkaisee tämän tekstin läheisilleen! Kiittäen vuosien työstä.
Goldsmith
Lisää kommenttiHola!
25.02.2012
Ajattelin raottaa internetin luomaa katvetta projektiimme tekemällä pienet esittelyt tiimimme jäsenistä. Yksi kerrallaan kasaan koosteen heidän roolistaan tässä projektissa. Nämä blogipostukset ovat tähän asti olleet vain tiivistelmiä tietyistä saavutuksista projektin osalta. Tahtoisin viedä huomiota ihmisiin tämän elokuvan takana -niihin jotka ovat käyttäneet vaateetonta aikaansa ja uhrautuneet elokuvan puolesta jollain tavalla. Samalla tahdon tehdä oman pienen kunnianosoitukseni niille, jotka ovat jaksaneet olla mukana alusta asti, tai tulleet mukaan vähän myöhemmin. Tämä on teille CMF tekijät. Seuraa useita postauksia tämän asian tiimoilta.
Goldsmith
Lisää kommenttiErikoistehosteista:
22.02.2012
Tässä on näytteitä siitä digitaalisesta kuvankäsittelystä liikkuvaan kuvaan mitä on tullut tehtyä tähän projektiin. NÄMÄ OVAT MALLEJA- joita ei ole tehty "täysillä grafiikoilla" paremminkin näette tässä elokuvan tason pientä teaseria. Graafisesti tämä ei siis vastaa lopputulosta, vaan resoluutio tulee olemaan huomattavasti parempi.
Goldsmith
Lisää kommentti
